Siirry pääsisältöön

Tuija Lehtisen kiintoisa Mopo

Teoksen nimi: Mopo
Kirjoittaja: Tuija Lehtinen
Tekstilaji: Nuorten romaani
Julkaisuvuosi: 2005
Sivumäärä: 239 sivua
Kustantaja: Otava

Ei riemulla rajaa, kun Raisulla ajaa!

 Tuija Lehtisen kirjoittama Mopo on erittäin hyvä kirja nuorille mopointoilijoille. Kirjan nimi puristaa hienosti sen sisällön pähkinänkuoreen. Lehtinen sai idean kirjaansa eräältä pojalta vieraillessaan kainuulaisessa koulussa. Kirjaansa varten hän uppoutui mopojen maailmaan ja herätti jopa hämmennystä osallistuessaan mopoja myyvän liikkeen avajaisiin.

 Näin melko lyhyesti kerrottuna kirja kertoo joukosta nuoria, jotka virittelevät mopojaan keskenään Kitusen tallilla ja kuinka kenenkin elämä kulkee tallin ulkopuolella. Jokaisessa luvussa keskitytään eri henkilöön, ja lukujen nimet ovat eri mopomalleja riippuen siitä, millainen mopo kyseisen luvun päähenkilöllä on. Päähenkilöinä kirjassa toimivat mm. Veeti, Tomppa, Henrik, Antto, Late, Juksu, Pisku ja Hilsu. Nuoret löytävät aina kukin keinonsa uuden mopon ostamiseen, esimerkiksi Veeti myy kummitätinsä kalliin perintöpianon äitinsä selän takana ja ostaa näillä rahoilla Aprilia MX -mopon Anton avustuksella, joka auttaakin Veetiä kunnostamaan kyseisen mopon. Mopoja huudetaan myös arvalla huutokaupasta tai löydetään romuttamolta. Jos rahat ovat vähissä, niin kekseliäs nuori rakentaa oman mopon vaikka osista. 

 Itselleni oli vähän vaikeaa välillä saada ote siitä mistä puhutaan, sillä en tiedä mopojen virityksestä tuskin mitään, ja sitä vähemmän vielä tunnen mopojen osia nimeltä. Muuten Lehtinen on kirjoittanut kirjan selkeästi ja tarinankulku on sulavaa. Kirjan henkilöt ovat samaistuttavia ja kiinnostavia. Kiinnostavuutta heihin lisää se, että jokainen eroaa jotenkin toisista henkilöistä. Vaikka nuoret ovat kaikki perhetaustoiltaan erilaisia ja luonteenpiirteetkin vaihtelevat, henkilöt tuntuvat tutuilta ja tarinoiden keskellä saattavat hieman sekoittuakin. Yksittäisten tarinoiden kautta rakentuu kokonaisuus, joka valottaa niin nuorten keskinäisiä suhteita kuin kertoo yleensäkin elämästä pikkukaupungissa. Kirja kuvailee täten mainiosti 2000-luvun nuoria, jotka puuhailevat paljon mopojen parissa. Lehtinen on laittanut kaiken keskukseksi mopot ja niiden rassauksen, vaikkei suurinkaan osa kirjan tapahtumista edes liity mopoihin. Siinä samalla hoidellaan ihmissuhteita, kasvetaan lapsuudesta nuoruuteen ja parannetaan maailmaa. Lukija ajattelee lukevansa tavallista tarinaa eräästä Kitusen hallista ja siellä sijaitsevasta pajasta, jossa toimii kokonainen mopopaja. Oikeasti lukija lukee siitä, kuinka nämä nuoret harhailevat elämässään ja ihmissuhteissaan kasvaen ja löytäen omat polkunsa.

 Suosittelen tätä kirjaa nuorille, jotka ovat yli 12-vuotiaita, sillä kirjassa käsitellään huumeita ja sisältää muutamia homoihin ja mopointoilijoihin liittyviä vitsejä, joita tätä nuoremmat eivät välttämättä tajua.

Kommentit

  1. Hyvä blogikirjoitus. Tekee kirjasta mielenkiintoisen. Kuva on myös kiva.

    VastaaPoista
  2. Hieno bloggaus, itsekkin olen lukenut kyseisen kirjan ja pidin siitä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aleksi Delikouras Nörtti 3 Game Over

Kirjoittaja: Aleksi  Delikouras   Teoksen nimi: Nörtti 3  Game   over   Tekstilaji: Romaani   Julkaisuvuosi: 2014 Sivumäärä: 250       Kahdeksas luokka on loppunut, pitkä kesä välissä ja sitten peruskoulun viimeinen luokka. Kuitenkin kesä ei kestä ikuisesti ja koulu alkaa. Opinto-ohjaaja kertoo kauhistuttavan asian eli kasi ja ysi luokan keskiarvojen laskettavan yhteen ja sillä sitten haetaan lukioon tai ammattikouluun. Pahin asia tässä on  se  että  Dragonslayerillä  on vain 6, 25  keskiarvo ja sillä ei pääse edes  lä h ilukioon . Kymppiluokka ei tule  kuuloonkaan  joten on vain yksivaihtoehto jäljellä eli  kouluun panostaminen.     Päähenkilö on Dragonslayer666. Hän on peliriippuvainen ja  koulun käynti  ei voisi kiinnostaa vähempää. Muita keskeisiä henkilöitä ovat hänen kaverinsa Pinokkio,  Megaman , Santeri ja Hege91 jonka kanssa hän kilp...
Raili Mikkanen koukussa Kirjoittaja: Raili Mikkanen Tekstilaji: Romaani Teoksen nimi: Koukussa Julkaisuvuosi: 2006 Sanna oli aina halunnut olla kovan tytön maineessa. Ensimmäisen kerran hän joi kun oli vasta 12-vuotias. Vaihto-oppilaana yhdysvalloissa hän käytti ensimmäistä kertaaa huumeita. Suomeen palattuaan hän ryhtyi huume bisneksiin. Pian Sanna käyttäjäpiirien arvoasteikossa ylöspäin sillä hän oppi piikittämään itseään. Vasta silloin hänelle selvisi mistä häntä oli haluttu suojella. Kirjan keskeisimpiä henkilöitä ovat Sanna, Titta, Jone, Sannan veli tommi ja Sannan äiti ja isä. Päähenkilö on kirjassa Sanna joka nuorena menestyi hyvin koulussa ja oli yksi oman ikäluokkansa parhaita ratsastuksessa. Sannan mentyä yläasteelle hän alkoi polttamaan ja juomaan alkoholia ja lintsaamaan koulusta joka johti siihen, että sannan kouluarvosanat tippuivat paljon ja ratsastuskin vaipui unholaan. Teema kirjassa ovat päihteet jotka tulevat todella vahvasti esille kokoajan kirjassa. Miljöö...