Kirjailija: Timo Parvela
Tekstilaji: Nuorten fantasiaromaani
Teoksen nimi: Tuliterä Sammon vartijat 1
Julkaistu: 2007
''-Teidän isänne olivat Sammon vartijoita. Heidän kadottuaan... te olette vuorossa. Te olette nyt Sammon vartijoita, vanhus päätti puheensa ja suoristi itsensä.'' (s. 40)
Kirjan päähenkilöt ovat kaksi 11-vuotiasta poikaa, Ahti ja Ilmari, sekä Ilmarin isosisko Anni. Kirjan tapahtumapaikkana toimii jokin nykyajan suomen kaupunki ja aikana nykyaika.
Pojat esiintyvät kanteleita soittaen koulun kevätjuhlassa ja laulavat vahingossa koulun rehtorin maahan. Toinen pojista, Ahti on toivottoman ihastnut erääseen tyttöön, Saanaan. Hän tekee tuttavuutta tämän kanssa, ja saa kutsun Saanan perheen puutarhajuhliin esiintymään. Myöhemmin Ahdille selviää, että hänen kanteleensa sisältää voimakkaita voimia. Ilmari taas näkee outoja näkyjä Kalevalan henkilöistä ja tapahtumista. Heidän isänsä ovat kadonneet kalareissun jälkeen jälkiä jättämättä. Salaperäinen vanhus kertoo heille, että he periytyvät muinaisista Kalevalalaisista Sammon vartijoista. Heidän tehtävänään on estää Louhea saamasta Sampoa kokoon ja suojella Väinämöisen piilottamia Sammon palasia häneltä. Pian Ahdin soitto vie tajunnan kirjaimellisesti ihmistä puutarhajuhlissa, ja ihmisten virottua he huomaavat, että Saanan äiti on kadonnut. Kirjassa selviää myöhemmin, että Saanan äiti on itse Loviatar. Pian heillä on perässään Louhen kätyreitä, hiisiä, koulun rehtori ja museon virkamiehiä. Kirjan nimi 'Tuliterä' tulee esineestä tarkemmin miekasta, jonka kirjan eräs sivuhenkilö, taitava varas, Jokkeri varastaa tunnetulta moottoripyöräkerholta kirjan alun lomassa. Jokkeri saa vihiä poikien taikakanteleesta, ja yrittää murtautua Ilmarin pihavarastoon, jossa kannelta säilytetään mutta jää kiinni Ilmarin tekemään ansaan. Kannel on kumminkin poissa...
Kirja on mielenkiintoinen, humoristinen toimintapläjäys. Se kuvaa eräänlaista ikiaikaista hyvän ja pahan välistä mittelöä. Kirjan päähenkilöt ovat vasta ala-asteelaisia mutta silti vaikuttavat huomattavasti vanhemmilta ajatustensa ja tekemisiensä perusteella, Ahti jopa asuu yksin. Mielestäni juoni on hieman epäuskottava, koska esimerkiksi miten kukaan ei ole huomannut vaikkapa hiisiä, jotka pitävät meteliä ja juoksentelevat naapurustossa kanteletta varastaen. Tosin taitava kirjoitustyyli ja Kalevala-twisti tekevät siitä mielenkiintoisen kirjan. Suosittelen kirjaa nuorille ja miksei aikuisillekin, jotka nauttivat humoristisesta kerronnasta ja mielenkiintoisista fantasiavaikutteista.

Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja ja hyvä postaus!
VastaaPoistaMielenkiintoiselta kuulostava kirja
VastaaPoistaHyvä postaus, mutta kuvan käyttöoikeudet hieman kyseenalaiset.
VastaaPoistaMahtavalta kuulostava kirja
VastaaPoistaItse kirjan lukeneena sanon: Hyvää työtä!
VastaaPoista