Ihan Pihalla ja ongelmalliset nuoret

Kirjoittaja: Tuija Lehtinen

Teoksen nimi: Ihan Pihalla

Tekstilaji: Nuorten romaani

Julkaisuvuosi:2003

Sivumäärä:255

16-vuotias Jiri uskoo menettäneensä kaiken elämässä. Hän ei koskaan panostanut kouluun, vain jääkiekkoon, mutta se loppui, kun hänet taklattiin pelissä ja hänen jalkansa kokee vakavan vaurion. Vaurion takia hän ei pysty enää pelaamaan ja hänestä tulee alituiseen vihainen ja katkeroitunut. Jirin vanhemmat erosivat vuosia sitten ja isällä on uusi vaimo ja tytär. Jirin ja hänen pikkuveljensä Jimin yksinhuoltaja äidin välille tulee usein riitoja ja sanaharkkaa, kunnes kerran äiti käskee Jiriä miettimään mitä sanoo. Täällä on paljon enemmän vaikutusta kuin äiti kuvitteli, ja Jiri Päättä vaieta täysin. Pitkän yrittämisen jälkeen äidiltä, Jimiltä, isältä ja psykologeilta, jonka tuloksena Jiri vain vetäytyy omiin oloihinsa ja pysyy mykkänä, äiti päättää lähettää Jirin Tuulikanteleen Perhekotiin.

Tuulikanteleessa on myös muita ongelmallisia nuoria. Kunnianhimoisten vanhempiensa loppuun kuluttama Lila, aina ulkonäkönsä takia koulussa kiusattu Stella, perheväkivaltaa kokenut Näätä, ujo ja kaikessa huono Eero, sekä perhekodin pitäjien Askon ja Tuulikin tytär Oona. Lila on kiinnostunut taiteesta eikä hyväksy kenenkään muun hallitsevan mitään elämässään, Stella on ihastunut hevosiin, eikä uskalla käydä koulussa, kovinkaan kaukana Tuulikanteleesta tai tavata uusia ihmisiä kiusaamisen aiheuttamien arpien takia, Näätä on lyhyt, hoikka ja älykäs, mutta paljon kokeneena kiero ja välinpitämätön, eikä hän siedä kosketusta. Eero joutuu usein Näädän narrattavaksi ja näkee Stellan kanssa Jirin jonkinlaisena isoveli hahmona ja Oona, pitäjien tytär, on kiinnostunut vain ja ainoastaan hevosista.

Tarinassa on minä-kertoja ja sitä kerrotaan kolmesta näkökulmasta: Jirin, Lilan, Oonan ja Näädän. Kaikki kertovat omista tilanteistaan ja kokemuksistaan, mutta suurin osa heidän ajattelustaan kohdistuu Jiriin. Kirja keskittyy neljän ongelmallisen nuoren, erityisesti Jirin kamppailuun takaiskujensa kanssa. Jiri on välinpitämätön siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu, eikä piittaa muiden tunteista, ellei hän saa siitä jotakin. Jiri ei koskaan puhu, ellei hän koe sitä välttämättömäksi ärtyessään, saadakseen tilanteen kulkemaan eteenpäin tai vähentää sosiaalista toimintaa, jotta voisi olla rauhassa yksin. Vain näädällä on kyky päästä kunnolla Jirin nahan alle: ”Kolme kertaa kuusi on kahdeksantoista. Sata kertaa nyrkki päin Näätää on hunajaa. Viisi kertaa viisi on kaksiviisi”-Jiri, sivu 39.

Itse pidin kirjasta ja etenkin Jiristä, joka suhtautui kaikkeen ja kaikkiin välinpitämättömästi. Myös muut henkilöt ovat uskottavia ja ymmärrettäviä, ja kirja sai minut nauramaan kovaan ääneen useaan otteeseen. Kirja loppuu kuin seinään ja vaikka se kertoo, kuinka tulee tapahtumaan Jirin osalta, olisin halunnut nähdä enemmän. Suosittelen tätä kirjaa kaikille nuorille, jotka eivät välitä hienopuheisuudesta.